Väitös: Jokainen voi kehittää itsensä paremmaksi ideoijaksi

Jokainen voi kehittää itseään aiempaa paremmaksi ideoiden kehittäjäksi. Luovuuttaan voi parantaa vahvistamalla taustatietojaan ideoitavasta aiheesta, harjoittelemalla erilaisia ideointimenetelmiä, ideoimalla paljon ja ottamalla oikean asenteen, kertoo ideoinnista suunnittelutyössä juuri väitellyt tutkija Lassi Liikkanen Tietotekniikan tutkimuslaitos HIITistä.

Työssään Liikkanen mallinsi ideointiprosessia. Hänelle ideointi tarkoittaa sitä, että opittua käytetään uusien ideoiden luomiseksi.

Liikkasen mukaan tuloksia parantaa taustatietojen lisääminen ideoitavasta aiheesta. Mitä enemmän tuntee taustoja ja muiden ratkaisuja, sitä enemmän on mahdollisuuksia yhdistellä tietoja.

Määrä lisää laatua

Toisikseen täytyy yrittää ideoita paljon. Ideointi ei tässä eroa monesta muusta työstä: kun tekee työtä määrällisesti paljon, syntyy myös enemmän tuloksia. Kun tuloksia on enemmän, löytyy joukosta todennäköisemmin myös hyvä tuloksia.

- Ideoinnissa yrittämisen määrä parantaa lopputuloksen laatua, Liikkanen sanoo.

Ideointimenetelmiin kannattaa tutustua kunnolla

Kolmanneksi kannattaa opiskella ideointimenetelmiä. Tunnettuja ideointimenetelmiä ovat esimerkiksi brainstorming, TRIZ, kuusi ajatteluhattua, synektiikka, tuplatiimi ja morfologinen analyysi.

- Jos menetelmiä ei tunne kunnolla, niitä ei osaa hyödyntää ja tulokset jäävät laihoiksi. Kun tietää, miten menetelmät toimivat ja harjoittelee niiden käyttöä tietoisesti, saa parempia tuloksia, kertoo Liikkanen.

Erilaisille ideointimenetelmille on oma paikkansa. Myös kirjallisuustutkimus ja prototyyppien valmistaminen voivat olla osa ideointiprosessia.

- Kannattaa kokeilla erilaisia menetelmia oppiakseen, mikä niistä sopii omaan käyttöön, sanoo Liikkanen.

Epävarmuutta on siedettävä

Ideoijalla pitää olla oikea asenne, juuri väitellyt tutkija muistuttaa. Jos olettaa, että joka asiaan on olemassa yksi oikea ratkaisu, rajoittaa mahdollisuuksiaan huomattavasti. Ideointiin kuuluu epävarmuuden sietokyky, Liikkanen muistuttaa. Sietokyky ei takaa luovuutta, mutta on edellytys sille.

- Täytyy myös muistaa, että ideointi on vasta idean elämän ensimmäinen vaihe. Hyvää ideaa pitää kasvattaa ja vaalia. Jotta keksintö tai jopa innovaatio syntyisi, on ideoinnin jälkeen myös sitouduttava sen toteuttamiseen, Liikkanen tiivistää.

Tietotekniikan tutkimuslaitos HIIT on Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston yhteinen tutkimuslaitos, joka tekee tietotekniikan perus- ja soveltavaa tutkimusta.

Lisätietoja:
Lassi Liikkanen,
Tutkija, Tietotekniikan tutkimuslaitos HIIT
lassi.liikkanen ät hiit.fi
Puh. 050 384 1508 


Last updated on 16 Mar 2010 by Visa Noronen - Page created on 16 Mar 2010 by Visa Noronen