Tutkimus: ihmiset arkailevat pyytää apua lähiyhteisöstä

Monet varovat palvelusten vaihtamista lähiyhteisössä asuvien kanssa. Internetissä toimivaa vaihtopalvelua tutkineiden mukaan ihmiset käyttävät ostettavia palveluita usein, koska heille ei tule mieleen, että joku lähellä oleva voisi auttaa tai koska eivät kehtaa pyytää apua. Vaikka joku naapurustossa voisi mielellään toista palvelusta vastaan tai pelkästä auttamisen ilosta esimerkiksi korjata pyörän, voi tuntua helpommalta viedä pyörä maksulliseen korjaamoon kuin pyytää apua läheltä.

Tutkijat Emmi Suhonen Aalto-yliopistosta ja Airi Lampinen Tietotekniikan tutkimuslaitos HIITistä selvittivät yhdessä berkeleyläisten tutkijoiden Coye Cheshiren ja Judd Antinin kanssa sitä, mikä saa ihmiset osallistumaan vaihtotoimintaan lähiyhteisössä. Tutkitussa Aalto-opiskelijoiden käyttämässä Kassi-verkkopalvelussa käyttäjät voivat jättää ilmoituksen, jossa he pyytävät tarvitsemiaan asioita, vaikkapa kurssikirjaa lainaan tai apua polkupyörän huoltamiseen. Pyyntöihin vastaamisen lisäksi Kassissa voi myös antaa pois turhia tavaroita tai tarjota oma-aloitteisesti apuaan muille yhteisön jäsenille sellaisissa toimissa, joiden parissa itse viihtyy. Palvelun avulla auttava käsi ulottuu omaa tuttavapiiriä laajemmalle.

Tutkimuksen mukaan opiskelijat pitivät vaihtopalvelusta, vaikka sen hyödyntämistä jarruttikin epävarmuus oikeista tavoista käyttää palvelua. Ihmiset arkailivat kiitollisuudenvelkaan joutumista ja miettivät, miksi joku tuntematon haluaisi auttaa. Lisäksi monet epäilivät, ovatko heidän omat taitonsa hyödyllisiä yhteisölle tai vastapalvelusten arvoisia.

- Palvelusten vaihto lähellä olevien ihmisten kanssa voi parantaa kaikkien elämänlaatua ja lisätä yhteisöllisyyttä. Tällä tiellä suurin este ovat asenteet ja esimerkkien puute. Avun pyytäminen opiskelijayhteisön jäseniltä vaatii oppimista, sanoo tutkija Emmi Suhonen.

Artikkeli tutkimuksesta julkaistaan marraskuussa ACM Group 2010 –konferenssissa. Kassi-palvelun kehitys ja palvelua koskeva tutkimus on osa OtaSizzle-projektia, joka kuuluu Aalto-yliopiston digitalisaatiota ja energiaa tutkivaan MIDE-ohjelmaan. Rahoitus perustuu yritysten ja yhteisöjen Tekniikka elämään –kampanjassa antamiin lahjoituksiin. OtaSizzle-tutkimusta koordinoi Tietotekniikan tutkimuslaitos HIIT, joka on Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston yhteinen tutkimuslaitos.

Lisätietoa:
Emmi Suhonen, tutkija
Aalto-yliopiston teknillinen korkeakoulu
puh. +358 40 834 7176
e-mail: emmi.suhonen@tkk.fi

Airi Lampinen, tutkija
Tietotekniikan tutkimuslaitos HIIT / Aalto-yliopisto
puh. +1 510 859 5108
e-mail airi.lampinen@hiit.fi

Faktaa Kassi-palvelusta:
• Kassi-palveluksessa ihmiset vaihtavat palveluksia ja tavaroita keskenään
• Rekisteröityneitä käyttäjiä: 2300
• Perustettu: toukokuu 2009
• Verkkosivu: http://kassi.sizl.org
• Video Kassi-palveluksesta: http://www.youtube.com/watch?v=_n9-wYOUZdI

Aiemmin aiheesta:
Kassin ympäristön OtaSizzle-alustan perustamisuutinen: http://www.hiit.fi/node/698

Lisätietoja MIDE-ohjelmasta:
http://mide.tkk.fi

 


Last updated on 23 Sep 2010 by Visa Noronen - Page created on 23 Sep 2010 by Visa Noronen